Fiiliksiä

Mulla on taipumus olla melko vaativa itseäni kohtaan. Soimaan itseäni jos en onnistu riittävän hyvin, saa jotain aikaiseksi tai muuten täytä vaatimuksia pääni sisällä. Tästä seuraa lannistava oravanpyörä, josta on hankala päästä eroon. Vaihtelevasti välillä oon osannu ottaa aika rennostikkin, mutta nyt mun sisäinen suorittaja on päässyt taas valloilleen.

Oon ollu pari viikkoa ihan loppu. Ihan järjetön stressi ja uupumus. Enkä oikeastaan osaa nimetä asioita, jotka stressiä aiheuttaa. Mun kaikki energia menee siihen, että yritän selvitä edes työpäivistä kunnialla. Hävettää oikein kuinka huono työntekijä oon ollut nyt pari viikkoa. En vain keksi mitään, millä saisin tsempattua itseäni. Työpäivän jälkeen väsyttää ja kotona on hankala suoriutua tiskeistä, ruuanlaitosta ja muista velvollisuuksista. Oikeastaan mikään "kivakaan" ei kiinnosta. Pahinta on se, että en edes tiedä mistä tälläinen on tullut. 

Mulla on ollu ihan hirveästi mietittävää, koska mulla on paljon tärkeitä ja isoja asioita menossa mun elämässä. Saatan kirjoittaa niistä lisää myöhemmin. Oon punninnu mun suunnitelmia, tavotteita ja haaveita sekä niiden saavuttamista. Sitä, että jos kaikki ei menekkään suunnitelmieni mukaan. Haittaako se? Mistä voisin luopua, missä voisin tyytyä vähempään tai voisiko tavotteiden saavuttamista muuttaa, jos lopputulos olisi sama tai vaikka ei olisikaan? Oon kirjoittanut paljon asioita paperille ylös, jotta näkisin ne ikään kuin ulkopuolisin silmin. Joidenkin asioiden suhteen oon vaan tosi järkkymätön ja jääräpäinen, vaikka itsekäs ei saisi olla. Oikeastaan en juuri nyt taida edes tietää mitä haluan, mutta onko se edes tarpeellista? Kuitenkin asiat aina johonkin suuntaan etenee, yleensä vielä parhain päin. Kuitenkin tällä hetkellä asia lähinnä ahdistaa.

Vaikka uni, syöminen ja liikunta vaikuttaa tälläisiin asioihin paljon, on niidenkin toteuttaminen välillä hankalaa. Yritän syödä terveellisesti, mutta lipsun siitä helposti, varsinkin jos olen stressaantunut. Ateriarytmissäkin olisi korjattavaa, varsinkin iltojen osalta. Lenkillä oon jaksanu käydä sentään jonkun verran, mutta suorituspaineet varjostaa sitäkin. Oon huomannu, että talvella juokseminen oli huomattavasti helpompaa, ilmeisesti ilman puolesta. Luulen myös että lumen päällä juokseminen ei rasittanut pohkeita niin paljon kuin kova asfaltti. Ne kun ovat aina ottaneet helposti kipeää juoksemisesta.

Mulla on kalenteri ja oon yrittänyt pitää kiinni sen käyttämisestä. Kirjoitan sinne kaiken pakollisen ja yritän keksiä joka viikkoon myös jotain mukavaa. Ikään kuin odotettavaa. Se auttaa jonkin verran jaksamaan. Mutta silti on ehdottomasti ennen koulun alkua pakko saada työt sujumaan, hoitaa muut tärkeät asiat kuntoon ja saada sellainen tietynlainen mielentila päälle. Haluan parhaat edellytykset opintojen alkuun, sillä muuten tää fiilis siirtyy suoraan niihin ja niistä tulee vain yksi taakka lisää. 

Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin todella hankalalta löytää motivaatiota, innostua asioista tai muuten olla tyytyväinen mihinkään. Mutta luulen, että se kyllä sykysyn myötä korjaantuu tai ainakin helpottaa. Syksy on aina ollut mun vuodenaika. Sateenraikkaassa pimeässä syysaamussa kävely, kuuman mehun juominen viltin alla ja sateen ropina kattoa vasten on vaan jotain aivan mahtavaa.

En ole vieläkään saanut juurikaan kuvia koneelle, yritän viikonloppuna järjestellä niitä, saa sitten tännekkin laitettua :)

-IDA